Hyppää pääsisältöön
Saaristovene matkalla merella Espoon saaristossa.

Saaristoliikenne ja aikataulut

Tämä sivu löytyy kielillä:

Jaa

Hyppää saaristoveneen kyytiin ja nauti kesäpäivästä Espoon saaristossa

Hyppää saaristoveneen kyytiin ja tutustu Espoon saariston helmiin omatoimisesti. Jo yhden päivän aikana ehdit käydä useammassa ulkoilusaaressa. Tai ota teltta mukaan ja jää yöksi. 

Saaristoveneet kulkevat koko kesän, reitistä riippuen, välillä 1.6. - 1.9.2024, lukuun ottamatta maanantaipäiviä.

Piirretty Espoon saaristoliikenteen kartta, josta näkyvät saaristoliikenteen reitit.
Karttakuva: Espoon kaupunki

Espoossa on 58 kilometriä merenrantaa ja 165 saarta. Monet Espoon ulkoilusaarista on varustettu telttailijoita ja ulkoilijoita varten. Niissä on laiturit, keittokatokset, wc:t ja kaivot. Kaivojen vesi ei pääosin ole juomakelpoista, joten on suositeltavaa tuoda vettä mukaan itse. Kaupunki kuljettaa näille saarille polttopuut sekä hoitaa jätehuollon. Osa saarista on valvottuja. Huomioithan, että HSL:n liput eivät käy reittiveneliikenteessä.

UUTTA!

Koe Läntinen saaristoreitti - pääkaupunkiseudun saariston uusin ja hienoin reitti!

Läntinen saaristoreitti yhdistää Espoon ja Helsingin saaristokohteet. Matkalla voit nauttia kauniista saaristosta ja välillä piipahtaa saareen ihastelemassa luontoa. Läntinen saaristoreitti kulkee: Nokkalan majakka-Haukilahti-Lonna-Suomenlinna-Vallisaari-Kruunuvuorenranta-Kalasatama ja takaisin toiseen suntaan. Osta liput verkkokaupasta varmistaaksesi paikkasi aluksessa. Lippuja voi ostaa myös alukselta, jos tilaa on.

Lue lisää

Saaristoliikenteen alus laiturissa kesäisessä saaristomaisemassa.
Kuva: FRS Finland

Ison vasikkasaaren reitit

Suomenoja - Iso Vasikkasaari - Haukilahti - Nokkala - Iso Vasikkasaari - Haukilahti - Nokkala - Iso Vasikkasaari - Suomenoja

m/s Wellamo, FRS Finland Oy, puh. 045 615 1632.
1.6.–4.8. liikennöintipäivät ovat ti, ke, to, pe, la, su.
10.-11.8., 17.–18.8., 24.–25.8., 31.8.–1.9. liikennöintipäivät ovat la ja su.

SuomenojaIso VasikkasaariHaukilahtiNokkala (Matinkylä)
9:00 9:15 9:30 9:45 (Iso Vasikkasaareen)
 10:00 10.15 10:30 (Iso Vasikkasaareen)
11:00← 10:45
11:15 11:30 11:45 (Iso Vasikkasaareen)
 12:00 12:15 12:30 (Iso Vasikkasaareen)
13:00← 12:45
13:15 13:30 13:45 (Iso Vasikkasaareen)
 14:00 14:15 14:30 (Iso Vasikkasaareen)
15:00← 14:45
15:15 → 15:30 15:45 (Iso Vasikkasaareen)
 16:00 16:15 16:30 (Iso Vasikkasaareen)
17:00← 16:45
17:15 17:30 17:45 (Iso Vasikkasaareen)
 18:00 18:15 18:30 (Iso Vasikkasaareen)
19:00← 18:45
19:15 19:30 19:45 (Iso Vasikkasaareen)
 20:00 20:15 20:30 (Iso Vasikkasaareen)
 ← 20:45 (Viimeinen lähtö Suomenojaan)

Suomenoja - Iso Vasikkasaari

Suomenojalta Isoon Vasikkasaareen: 9.00, 11.00, 13.00, 15.00, 17.00 ja 19.00

Isosta Vasikkasaaresta Suomenojalle: 10.45, 12.45, 14.45, 16.45, 18.45 ja 20.45

Haukilahti - Iso Vasikkasaari 

Haukilahdesta Isoon Vasikkasaareen: 9.30, 10.15, 11.30, 12.15, 13.30, 14.15, 15.30, 16.15, 17.30, 18.15, 19.30 ja 20.15

Isosta Vasikkasaaresta Haukilahteen: 9.15, 10.00, 11.15, 12.00, 13.15, 14.00, 15.15, 16.00, 17.15, 18.00, 19.15 ja 20.00

Nokkala - Iso Vasikkasaari 

Nokkalasta Isoon Vasikkasaareen: 9.45, 10.30, 11.45, 12.30, 13.45, 14.30, 15.45, 16.30, 17.45, 18.30, 19.45 ja 20.30

Isosta Vasikkasaaresta Nokkalaan (Haukilahden kautta): 9.15, 10.00, 11.15, 12.00, 13.15, 14.00, 15.15, 16.00, 17.15, 18.00, 19.15 ja 20
 

Saaristomuseo Pentalan reitti

Suomenoja - Suinonsalmi - Pentala - Soukka (Klobben) - Pentala - Suinonsalmi - Suomenoja

m/s Vallisaari, Aava Lines Oy, puh. 041 311 6082.
1.6.-1.9.2024 liikennöintipäivät ovat ti, ke, to pe, la, su.
HUOM! Pentalaan ei liikennöidä juhannuksena pe 21.- la 23.6.2024.

SuomenojaSuinonsalmiPentalaSoukka (Klobben)
9:30 9:50 10:10 10:30
11:30←11:10← 10:50
11:50 12:40 13:00
14:00 ← 13:40← 13:20
14:20 14:40 15:00
16:00← 15:40← 15:20
16:20 16:40 17:00
 ←17:40 ← 17:20

 

Lähtö klo 9:30 Suomenoja > klo 9:50 Suinonsalmi > klo 10:10 Saaristomuseo > klo 10:30 Soukka, Klobben > klo 10:50 Saaristomuseo > klo 11:10 Suinonsalmi > klo 11:30 Suomenoja

Lähtö klo 11:30 Suomenoja > klo 11:50 Suinonsalmi > klo 12:10 Saaristomuseo > 30 MIN TAUKO > klo 12:40 Saaristomuseo > klo 13:00 Soukka, Klobben > klo 13:20 Saaristomuseo > klo 13:40 Suinonsalmi > klo 14:00 Suomenoja

Lähtö klo 14:00 Suomenoja > klo 14:20 Suinonsalmi > klo 14:40 Saaristomuseo > klo 15:00 Soukka, Klobben > klo 15:20 Saaristomuseo > klo 15:40 Suinonsalmi > klo 16:00 Suomenoja

Lähtö klo 16:00 Suomenoja > klo 16:20 Suinonsalmi > klo 16:40 Saaristomuseo > klo 17:00 Soukka, Klobben > klo 17:20 Saaristomuseo > klo 17:40 Suinonsalmi > klo 18:00 Suomenoja

Saaristoreitti pyöräilijöille 1.6.-1.9.2024

Lähde kesällä pyöräilemään reitille, josta puolet etenet saaristoveneellä ja puolet pyöräillen.

 Otaniemi Nokkala - Kivenlahti - Nokkala - Otaniemi

Reittiä liikennöi m/s Merisaukko, Aava Lines Oy, puh. 041 310 5577

Liikennöintipäivät:

  • 1.6–16.6. ja 29.6.-30.6. la-su
  • 2.7–11.8 ti, ke, to, pe, la, su
  • 17.8.–1.9. la-su

Veneeseen mahtuu 20 pyörää ja 20 matkustajaa. Pyörät kuljetetaan telineissä. Pyöräilijät ovat etusijalla, mutta jos tilaa on, veneeseen otetaan myös muita matkustajia. Reitti kiertää Suvisaariston, välipysähdys Nokkalassa.

Lue kesäinen juttu pyöräilijöiden saaristoreitistä!

Otaniemi Nokkala (Matinkylä)Kivenlahti
10:00 10:40 11:50
13:50← 13:10← 12:00
14:00 14:40 15:50
18:00 (saapuu)← 17:10← 16:00
  • Otaniemestä klo 10:00 > Nokkalassa noin klo 10:40 > Kivenlahdessa noin klo 11:50
  • Kivenlahdesta klo 12:00 > Nokkalassa  noin klo 13:10 > Otaniemessä noin klo 13:50
  • Otaniemestä klo 14:00 > Nokkalassa noin klo 14:40 > Kivenlahdessa noin klo 15:50
  • Kivenlahdesta klo 16:00 > Nokkalassa noin klo 17:10 > Otaniemessä noin klo 18:00

Kivenlahden reitti

Kivenlahti (Marin harbour) - Ristiniemi - Soukka (Klobben) - Pentala - Suinonsalmi - Gåsgrund - Rövaren - Stora Herrö - Pentala - Soukka (Klobben) - Ristiniemi - Kivenlahti (Marin harbour)

m/s Merisaraste, Aava Lines Oy, puh. 041 318 3665.
1.6.–4.8. liikennöintipäivät ovat ti, ke, to, pe, la, su.
10.-11.8., 17.-18.8., 24.-25.8. ja 31.8.-1.9. la ja su.

Kivenlahti (Marinsatama)10:00 13:50 (saapuu) 14:0017:50 (saapuu)
Ristiniemi10:1513:35 14:1517:35
Soukka (Klobben)10:2013:3014:2017:30
Pentala 10:4513:0514:4517:05
Suinonsalmi11:0516:45
Gåsgrund 11:5016:00 
Rövaren 12:2515:25
Stora Herrö 12:35 15:15

Lähtö klo 10:00 Kivenlahti, Marinsatama >  klo 10:15 Ristiniemi > klo 10:20 Soukka, Klobben > klo 10:45 Saaristomuseo Pentala > klo 11:05 Suinonsalmi > klo 11:50 Gåsgrundet > klo 12:25 Rövaren > klo 12:35 Stora Herrö > klo 13:05 Saaristomuseo Pentala > klo 13:30 Soukka, Klobben > klo 13:35 Ristiniemi > klo 13:50 Kivenlahti, Marinsatama 

Lähtö klo 14:00 Kivenlahti, Marinsatama >  klo 14:15 Ristiniemi > klo 14:20 Soukka, Klobben > klo 14:45 Saaristomuseo Pentala > klo 15:15 Stora Herrö > klo 15:25 Rövaren > klo 16:00 Gåsgrundet > klo 16:45 Suinonsalmi > klo 17:05 Saaristomuseo Pentala > klo 17:30 Soukka, Klobben > klo 17:35 Ristiniemi > klo 17:50 Kivenlahti, Marinsatama 
 

Otaniemen reitti

Otaniemi (Otaranta) - Nokkala (Matinkylä) - Iso Vasikkasaari Suomenoja - Stora Herrö - Rövaren - Gåsgrund - Otaniemi (Otaranta)

m/s Koskelo, FRS Finland Oy, puh. 045 615 1633.
1.6.–4.8. liikennöintipäivät ovat ti, ke, to, pe, la, su.
10.-11.8., 17.-18.8., 24.-25.8. ja 31.8.-1.9. la ja su.

Otaniemi (Otaranta)9:00 17:00 17:00
Haukilahti9:4016:20↓ 
Nokkala (Matinkylä)9:5016:10
Iso Vasikkasaari 10:0016:00
Suomenoja 10:1515:45
Stora Herrö 11:1514:4518:15
Rövaren 11:2514:3518:25
Gåsgrund 12:0014:0019:00
Otaniemi (Otaranta)13:00 13:00 20:00

Lähtö klo 9:00 Otaniemi, Otaranta > klo 9:40 Haukilahti > klo 9:50 Matinkylä, Nokkala > klo 10:00 Iso Vasikkasaari > klo 10:15 Suomenoja > klo 11:15 Stora Herrö > klo 11:25 Rövaren > klo 12:00 Gåsgrund > klo 13:00 Otaniemi, Otaranta

Lähtö klo 13:00 Otaniemi, Otaranta >  klo 14:00 Gåsgrund > klo 14:35 Rövaren > klo 14:45 Stora Herrö > klo 15:45 Suomenoja > klo 16:00 Iso Vasikkasaari > klo 16:10 Matinkylä, Nokkala > klo 16:20 Haukilahti > klo 17:00 Otaniemi, Otaranta

Saarista pääsee lisäksi erillisellä paluukuljetuksella Otaniemeen.

Lähtöajat:

  • Stora Herrö klo 18:15
  • Rövaren klo 18:25
  • Gåsgrundet klo 19:00

Otaniemessä klo 20:00
 

Saaristoliikenteen hinnat 2024

  • Aikuiset 7 €, meno-paluu 14 € 
  • Alennettu hinta 3,5 €, meno-paluu 7 €  (eläkeläiset, alle 18-vuotiaat, työttömät työnhakijat, varusmiehet, siviilipalveluksessa olevat, kriisinhallintaveteraanit ja opiskelijat).
  • Alle 7-vuotiaat lapset ilmaiseksi maksavan saattajan kanssa 
  • +68 -sporttirannekkeella maksutta 
  • Saaristoystävä: +68-sporttirannekkeen haltijan kanssa yksi täysi-ikäinen ystävä maksutta 
  • Meno-paluu Suomenojalta, Nokkalasta ja Haukilahdesta Isoon Vasikkasaareen 3,5 € / 7 € 
  • Meno-paluu Kivenlahdesta, Ristiniemestä, Soukasta, Suinonsalmesta ja Suomenojalta Pentalaan 3,5 € / 7 € 
  • Saaristoreitti pyöräilijöille 10 € / 7 € suunta 
  • HUOM! Saaristoveneissä ei käy HSL:n matkakortti, vaikka aikataulut löytyvät reittioppaasta.
  • Saaristoveneissä käy maksuvälineenä sekä maksukortit että käteinen.

Esteettömyys saaristoliikenteessä:

  • Kaikkiin Espoon saaristoliikenteen aluksiin* pääsee manuaalisella pyörätuolilla, mutta avustaja tai ilman pyörätuolia kulkeva tarvitaan matkaan mukaan. Sähköpyörätuolilla aluksiin ei valitettavasti pääse. Alukseen ei ole varsinaista luiskaa, mutta pyörätuoli nostetaan pienen kynnyksen yli avustajan kanssa. *HUOM! Haukilahden satamasta ei sataman portaikon takia pääse nousemaan alukseen pyörätuolilla.
  • Tällä hetkellä aluksissa ei valitettavasti ole esteettömiä WC:itä.
  • Parhaiten useampi pyörätuoli samanaikaisesti mahtuu Pentalan reitin sekä Ison Vasikkasaaren reitin* aluksiin. *HUOM! Haukilahden satamasta ei sataman portaikon takia pääse nousemaan alukseen pyörätuolilla.
  • Ulkosaaristoon kulkevilla ”kiertoreiteillä" aluksilla on vähemmän tilaa, mutta 1-2 pyörätuolia mahtuu kyytiin. Tässä tulee kuitenkin huomioida, että ulkosaaret eivät ole esteettömiä.
  • Sen sijaan Iso Vasikkasaari ja Pentala toimii myös pyörätuolilla kulkevalle, mutta avustaja/ pyörätuoliton kulkija tarvitaan mukaan. Näiltä kahdelta saarelta löytyy mm. esteetön WC.

 

Usein kysytyt kysymykset

Voiko saaristoveneeseen varata etukäteen paikkoja tai tehdä ryhmävarauksen?
Kaupungin saaristoveneisiin ei voi tehdä ryhmä- tai paikka varauksia etukäteen.

Voiko saaristoveneessä maksaa laskulla?
Kaupungin saaristoveneissä ei voi maksaa laskulla. 

Onko koiran ottaminen sallittua Espoon saaristoon?
Koirien ottaminen mukaan Espoon saaristoon sekä kaupungin saaristoveneisiin on sallittua, mutta ne on pidettävä kytkettyinä. 

Tarvitseeko avustajan ostaa oma lippu saaristoveneeseen?
Avustajaa tarvitsevien henkilöiden avustajien ei tarvitse ostaa erillistä lippua.
 

Espoo archipelago map with harbors and public boat lines

Hero image: Antti Kangassalo