Nuuksion TOP30-kohteet seuraajien suosittelemana
Me kysyimme, te vastasitte - suuri kiitos! Nuuksion kansallispuisto on tänä vuonna virkeä kolmekymppinen, ja me etsimme seuraajiemme avustuksella Nuuksion kolmeakymmentä suosikkikohdetta, Nuuksion ikävuosien verran. Ja niitähän löytyi!
Vastauksissa korostui Nuuksion monipuolisuus ja ympärivuotisuus. Oli sitten kyse hyvin hoidetuista merkityistä reiteistä tai merkkaamattomista poluista - aktiviteeteista tai palveluista. Te tiesitte, että Nuuksio toimii sekä päiväretkellä että yön yli, ja että siellä voi samoilla, uida, kokea luonnon, löytää metsän energian, keksiä tarinoita ja vaikka rakastua. (Toim. huom kohta 7: Parhaat sieniapajat jäivät odotetusti paljastamatta, mutta niitä on Nuuksiossa useita...) Tiesithän muuten, että Nuuksioon pääsee myös julkisella liikenteellä.
Pääkuva: Mika Viitanen
Nuuksion TOP30-kohteet aakkosjärjestyksessä
Bonus eli luontokokemuksen vaikutus koko elämän ajalle ja jälkipolville yhden seuraajan sanoin: "Paikka, jossa rakkaus luontoon on syntynyt. Vanhemmat ovat aikanaan vieneet kaupungista luontoon, ja on syntynyt elinikäinen rakkaus, jota jakaa edelleen omille lapsilleen."
Toimituksen lisämaininta: Nuuksion Junior Ranger -toiminta 11-13 -vuotiaille nuorille
Katso lisäksi
- Nuuksion kartat kertovat sinulle eri kohteiden ja reittien tarkemmat sijainnit.
- Nuuksion merkityt reitit ovat hyvin hoidettuja ja selkeästi opastettuja reittejä, joista jokainen löytää omansa.
- Tutustu Nuuksion esteettömiin kohteisiin.
- Nuuksion mielenkiintoisia kohteita löydät myös Espoon kaupungin sivuilta.
- TÄRKEÄÄ: Ethän jätä luontoon roskia, vaan korjaat jälkesi, ja muistathan muutoinkin noudattaa hyvää retkietikettiä!